Quantcast
Channel: CaramelDiary
Viewing all articles
Browse latest Browse all 56

Egypti – mikä siinä kiehtoo?

0
0

Olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut kaikesta Egypti-aiheisesta, varsinkin faaraoihin ja pyramideihin liittyvästä. Innostukseni lähti aikoinaan katsottuani hieman camp-henkiset Muumio-elokuvat, mutta nykyään tykkään lukea ihan oikeasta historiastakin.

Tällä hetkellä luen fiktiivistä kirjasarjaa muinaisesta Egyptistä. Olen haltioissani kahlannut kirjojen sivuilta oikeisiin faktoihin perustuvaa tietoa muumioinnista, sodankäyntitaidoista ja arkipäivän egyptiläisistä tavoista. Tavoitteenani on lukea ihan oikeita tietokirjojakin aihealueesta.
Myös aihetta sivuavat pelit ovat kovassa käytössä, parhaillaan tahkoan massiivista Assassin Creed: Origin-peliä läpi.

Ehkä suurimpia oivalluksia on ollut se, miten paljon sivistyksen taso ja ihmisen kekseliäisyys asioiden suhteen on muuttunut vuosisatojen aikana. Egyptiläiset esimerkiksi olivat hyvin kekseliäitä ja rakensivat monia nykyajan keksintöjä ensimmäistä kertaa. Esimerkiksi pyörä, kalenteri ja aurinkokello kehitettiin juurikin tuossa maassa. Nykyäänkin keksinnötkin ovat erilaisia, vaikka toki yhtä lailla tärkeitä. Hieroglyfeistä on siirrytty Facebookin kautta emojeihin ja kalenterista kännykkä-appeihin, aurinkokellosta digitaaliseen versioon. Kehitys kehittyy ja ihmiskunta sen mukana.

Mutta juuri se, mistä ihmiskunta on lähtenyt kehittymään hyvine ja huonoine puolineen, kiinnostaa ja kiehtoo minua. On toisaalta surkuhupaisaa sekin, että yhä vain ihminen jaksaa sotia toinen toistaan vastaan ihan samoista asioista kuin ennenkin. Emme hirveästi opi yhtään viisaammiksi. Itse haluan jotenkin muistaa sen ja juuri siksi luen historiallisia asioita. Lohdullinen ajatus sinänsä, ettei ihmiskunta ikinä ole täysin valmis.

Koska ehkä juuri siksi sinä riität juuri tuollaisena kuin olet


Viewing all articles
Browse latest Browse all 56

Latest Images

Trending Articles